maanantai 21. tammikuuta 2013

Jyväisiä vuokaleipiä ruisjuuresta

Ruotsalaisen bloggarin 'Bröd och pizza' -kirjassa on toimivia jyväisiä vuokaleipäreseptejä useampi. Reseptien ruisjuuren tulee olla hyvin ruokittua, sillä leipiä ei nostateta kuin kerran. Kunhan juuren on jaksanut herätellä huolellisesti, itse taikinan valmistaminen on helppoa. Taikina ei tarvitse vaivata, kunhan sekoittaa tasaiseksi ja laittaa nousemaan vuokaan. Hieman saaristolaisleipää muistuttava prosessi siis.

Kustakin ohjeesta tulee yksi pienehkö vuokaleipä (1 litran vuoka).

Ruisjuuren sijaan/lisäksi voi myös käyttää vehnäjuurta - jauhojen ja veden määrää voi tällöin kyllä joutua hienosäätämään.

Jyvien liottaminen ja leipien pitkä nostatusaika vaatii suunnittelua. Tarvittaessa taikinan voi laittaa kannellisessa kulhossa tai leipävuoassa jääkaappiin odottamaan nousemista.

Rukiinen jyvä-siemenleipä

100 g rukiinjyviä
333 g vettä
100 g auringonkukansiemeniä
16 g pellavansiemeniä
16 g seesaminsiemeniä
10 g hienoa merisuolaa

210 g ruisjuurta
200 g karkeita ruisjauhoja
66 g hiivaleipäjauhoja
33 g siirappia
100-135 g vettä

Vaihe 1

  1. Mittaa rukiinjyvät ja vesi kattilaan ja anna kiehua n. 20 minuuttia.
  2. Ota kattila levyltä ja lisää siemenet ja suola. Kaada kannelliseen astiaa ja anna seistä huoneenlämmössä 12-24 h.

Vaihe 2

  1. Sekoita jyvä-siemenseos ja muut aineet tasaiseksi taikinaksi. Älä lisää kaikkea vettä kerralla: vettä tarvitaan sen verran että taikinasta tulee tahmea, muttei juokseva. Taikinaa ei pitäisi pystyä kaatamaan kulhosta.
  2. Kaavi taikina voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun 1,5 litran leipävuokaan.
  3. Anna nousta 4 h huoneenlämmössä tai yön yli jääkaapissa.
  4. Lämmitä uuni 250 C asteeseen. Laita leipä uuniin ja laske lämpötila 200 C asteeseen. Paista n. 50 minuuttia.

Ohrasuurimo-siemenleipä

100 g täysjyväohrasuurimoita (esim. ohrattojyviä, rikottuja ohrasuurimoita)
50 g auringonkukansiemeniä
50 g kurpitsansiemeniä
16 g pellavansiemeniä
16 g seesaminsiemeniä
200 g vettä

210 g ruisjuurta
30 g siirappia
135 g hiivaleipäjauhoja
66 g karkeita ruisjauhoja
10 g hienoa merisuolaa

Vaihe 1
  1. Liota ohrasuurimoita ja siemeniä vedessä yön yli.
 Vaihe 2
  1. Sekoita liotetut suurimot ja siemenet vesineen muihin aineisiin.
  2. Sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi ja kaavi taikina voideltuun leipävuokaan.
  3. Anna leivän nousta huoneenlämmössä n. 4 tuntia tai jääkaapissa yön yli.
  4. Paista 250 C asteessa 15 minuuttia, laske lämpötila 200 C asteeseen ja jatka paistamista 45 minuuttia.

Speltti-siemenleipä

Leipätaikina

210 g ruisjuurta
200 g vettä
120 g karkeita ruisjauhoja
200 g spelttijauhoja
8 g suolaa

Siemenseos

33 g auringonkukansiemeniä
33 g kurpitsansiemeniä
16 g pellavansiemeniä
16 g seesaminsiemeniä

  1. Sekoita leipätaikinan ainekset. Anna taikinan nousta huoneenlämmössä n. 3 tuntia.
  2. Muotoile taikinasta leipä, pyörittele se siemenseoksessa ja laita voideltuun leipävuokaan.
  3. Anna leivän nousta huoneenlämmössä n. 1 tunnin.
  4. Paista leipää 250 C asteessa 10 minuuttia ja 200 C asteessa 35 minuuttia.

Ohra-karpaloleipä

66 g paahdettuja kurpitsansiemeniä
50 g kuivattuja karpaloita (tai muita kuivattuja hedelmiä)
16 g pellavansiemeniä
66 g täysjyväohrasuurimoita
165 g kuumaa kahvia

210 g ruisjuurta
50 g siirappia
66 g karkeita ruisjauhoja
100 g hiivaleipäjauhoja
10 g hienoa merisuolaa
vettä

  1. Paahda kurpitsansiemenet pannulla ja anna jäähtyä.
  2. Laita karpalot, siemenet ja suurimot likoamaan kuumaan kahviin.
  3. Seoksen jäähdyttyä, lisää loput ainekset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Jos taikina on kovin paksua, lisää hieman vettä.
  4. Kaada taikina voideltuun leipävuokaan ja anna nousta huoneenlämmössä 5-8 tuntia. Voit myös laittaa taikinan kannellisessa kulhossa jääkaappiin odottamaan leipävuokaan pääsyä. Jääkaappikylmän leivän nostatus kestää kauemmin.
  5. Paista leipää 250 C asteessa 15 minuuttia ja 200 C asteessa n. 45 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.