sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Belugalinssi-munakoiso-granaattiomenalisäke karitsalle

Glorian R&V 1/2013. Resepti talteen.

Linssi-munakoisosalaatti (kahdelle)

1 dl belugalinssejä
vettä

2 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
1 tl balsamicoa
1/4 tl merisuolaa

1 pieni munakoiso
100 g tuoretta pinaattia
1 granaattiomena

suolaa
pippuria

  1. Keitä belugalinssit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Sekoita öljy, sitruunamehua, balsamico ja suola kastikkeeksi. Kaada kastike kypsien (ja valutettujen*) linssien päälle. Anna vetäytyä kannen alla.
  3. Leikkaa granaattiomena lohkoiksi ja irrota siemenet kulhoon.
  4. Leikkaa munakoiso pitkittäin 4 veneeksi ja veneet poikittain n. 1 cm paksuiksi viipaleiksi. Voitele viipaleet öljyllä ja paahda niitä pannulla muutaman minuutin, niin että viipaleet saavat kauniin värin ja pehmenevät hieman.
  5. Huuhtele pinaatti huolellisesti. Jos käytät paksuvartista, ruttulehtistä pinaattia, ryöppää pinaatti kiehuvassa vedessä. Baby-pinaatille riittää pelkkä huuhtominen.
  6. Lisää pinaatti munakoisopannulle ja kypsennä hieman.
  7. Sekoita munakoiso-pinaattiseos, linssit ja granaattiomenansiemenet. Mausta suolalla ja pippurilla.
  8. Tarjoile karitsankareen kera.
* ... Urtekram-pakkauksessa ohjeistettiin 2 dl vettä / 1 dl linssejä ... ainakin kaasuhellalla vesi kiehui linsseihin muutamassa minuutissa, vaikka pussinkyljessä ohje oli keittää linssejä 20 minuuttia. Lisäsin vettä muutamaankin otteeseen ja keitin yhteensä 15 minuuttia. Eipä jäänyt vettä valutettavaksi. Mutta linssit olivat kypsiä mukavalla purutuntumalla. Alkuperäisohjeissa on 1 dl vettä/2 dl linssejä, taas yksi virhe k.o. lehden resepteissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.