sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Punasikuririsotto


Ja sitten perusvenetolainen resepti suoraan italialaisesta sydämestä elävöittämään lumisen talven ruokapöydän väritarjontaa.
Se on tietysti risottoa, jota täydentää värikäs punasikuri, italialaiselta nimeltään radicchio.




400 g risottoriisiä
noin 1,5 l kiehuvaa liha- tai kasvislientä
1 sipuli
1 punasikuri (tai 2 jos pieniä)
suolaa
pippuria
parmesaania
voita

voita ja öljyä myös paistamiseen

1. Laita liha- tai kasvisliemi kiehumaan kattilaan. Italialainen ystäväni tekee kasvisliemen keittämällä vedessä tomaatin, kaksi porkkanaa, ison sipulin ja pari sellerinvartta. Nopealle kokille tietysti passaa myös valmis liemi, liemijauhe tai jopa liemikuutio.

2. Leikkaa sipuli pieniksi kuutioiksi ja paista sitä pannulla tai kattilassa pienessä määrässä öljyä ja voita kunnes se näyttää "väsyneeltä", muttei vielä ole ruskistunut.

3. Lisää riisi joukkoon ja sekoita. Anna riisin paahtua kiiltäväksi ennenkuin alat lisätä kiehuvaa lientä kauhallinen kerrallaan. Sekoita riisiä koko ajan ja lisää lientä tarpeen mukaan.

4. Paahda paistinpannulla pestyä ja silputtua punasikuria pienessä voi- ja öljymäärässä, jotta se pehmenee hieman ja vaalenee. Lisää hitunen suolaa ja pippuria.

5. Kun riisin kypsymisaikaan on noin 5 minuuttia, lisää riisin sekaan paahdettu punasikuri ja sekoita. Anna riisin kypsyä loppuun.

6. Kun riisi on sopivan kypsää, ota astia liedeltä, lisää risoton joukoon palanen voita ja muutama ruokalusikallinen raastettua parmesaania. Sekoita kevyesti ja anna hautua ainakin 5 minuuttia.

Tämäkään risotto ei ollut teini-ikäisten makuun, ehkä siksi että sikuri on paistettuna aika vahvan makuinen. Punasikuri maistuu paahdettuna myös esimerkiksi paistetun lohen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.